torstai 29. joulukuuta 2016

Ristipistotonttu

Taisin vähän saada innostusta ristipistojen tekoon viimeistellessäni kesken ollutta työtä joululahjapakettiin. Sillä eilen valmistui tämmöinen kaveri:


 Ohje löytyi yllätys yllätys Pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Vielä en ole päättänyt mihin tämä pistelty tonttu päätyy, mutta vähän alan kallistua siihen vaihtoehtoon, että ompelisin jonkinlaisen lahjasäkin, jonka kylkeä tämä kaveri menisi koristamaan. Kangasvarastojen tyhjennys onkin yksi tulevalle vuodelle asettamistani tavoitteista.


-Noora

maanantai 26. joulukuuta 2016

Wanhan ajan vaniljakakku Korvatunturin tapaan

Törmäsin Kakkuviikarin vispailuja! blogissa tähän veikeään vaniljakakun ohjeeseen ja tokihan sitä oli heti testattava. Kakku päätyi lahjaksi miehen siskon perheelle, tosin nappasin taikinasta ennen paistamista vähäsen myös ihan pieneen kakkuvuokaan, että päästiin itsekin tätä maistamaan :) Ja voin sanoa, että oli niin hyvää, että tehdään toistekin!



n. ½ marjavakkasta sulatettua ja jäähdytettyä voita
2 tontun kämmentä vaniljasokeria
½ tontun kämmentä soodaa
½ tontun kämmentä leivinjauhetta
6 tontun hiippalakkia vehnäjauhoa
3 tontun hiippalakkia kermaa
2 munaa
3 tontun hiippalakkia sokeria 

   ripaus joulumuorin rakkautta

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää kerma, sekoita niin kauan, että seos alkaa pikkuisen
sakeentua. Lisää kuivat aineet ja viimeiseksi voi. Taikinasta tulee paksuhkoa.
Paista 175C noin joulupukin pikkutorkkujen ajan.


Mikäli tarvitset apua tämän reseptin salakielen purkamiseksi on Kakkuviikari muuntanut nuo mittayksiköt myös ymmärrettävämpään muotoon, jotka pääset lunttaamaan täältä

-Noora



sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Taimitarhan joulukalenteri 2016 Jouluyöt

Tässäpä vielä nämä toiset joulukalenterisukat. Näiden langan väriin en ole niin tyytyväinen, yksivärisessä tulisi kuviot paremmin esille. Päätin tähän leikkiin kesken kaiken ryhtyä, niin kotona olevan Nalle-langan varaston vähyyden vuoksi päädyin tähän lankaan, sitä oli ainakin tarpeeksi. Aaton aattona ja aattona oli sen verran muuta tekemistä, etten näitä kerinnyt viimeistelemään ennen kuin tänään, joten vähän "myöhässä" ollaan näiden esittelyn kanssa :)



-Noora

Kuvia joululta

Paljoa ei tullut räpsittyä, mutta tässäpä nämä tärkeimmät jouluaattoomme liittyvät jutut :)



 

Kuusi on saanut olla yllättävänkin rauhassa, silloin tällöin pienimmän tassu vähän koettaa kurottaa kohti koristeita, mutta pääosin viihtyy enemmänkin kuusen alla lymyillen. 

-Noora

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun kunniaksi väliseinien poisto

Vieläkin on kesken pienimmän ryhmäkarsinan remppaaminen toimivammaksi, joten Namu ja Nami ovat joutuneet tyytymään köllöttelyyn yksilökarsinoissa. Nyt kuitenkin joulun kunniaksi poistimme yksilökarsinoiden väliaidat ja nämä kaksi saivat käyttöönsä kaikki kolme yksilökarsinaa. Jalostuksen ja Hehkun odotetaan poikivan tammikuussa, 22. ja 23. päivä, joten tarttisi kyllä ihan lähiaikoina saada pikku ryhmis näiden kahden hunsvotin käyttöön!





-Noora

Joulukuusi

Tämmöinen kuusi meille tuli tänä vuonna:




Mies onnistui valitsemaan aavistuksen liian leveän kuusen portaidemme aluseen nähden, joten eihän siinä auttanut muu kuin eilen illalla puoli yhdeksän maissa ruveta siirtämään pianoa, jotta saatiin kuusi olkkariin. Piano onkin nyt portaiden vieressä ja saa jonkun aikaa siinä nököttääkin. Matto jätettiin sen alle, joten siirtäminen takaisin paikoilleen sujuu helpohkosti (vaikka painaahan se kuin synti siitä huolimatta).

Toivottavasti armahat lemmikkimme, lähinnä siis ne mustat yksilöt eli nuorempi koiramme Siru sekä kissamme Felix, antavat kuusen koristeineen olla rauhassa. Vaan tähän vähän varautuen valikoinkin kuusen koristelaatikosta sellaisia koristeita, joilla ei ole niin paljoa väliä eli ei aivan niin kamalasti harmita, jos joku pallo on järsittynä kaapin alla piilossa.


-Noora

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

#adventtisukat

Kiitos kipeytyneen häntäluuni ehdin kuitenkin mukaan tekemään näitä Sweet things blogin adventtisukkia. Tämmöiset, lyhyt vartiset kirjoneulesukat, puikoiltani putosivat:



-Noora



tiistai 20. joulukuuta 2016

Kevennetty joulusiivous

Häntäluu ei oikein vieläkään tykkää kumartelusta tai kyykkimisestä suurissa määrin. Vähän ketuttaa, mutta minkäs teet. Meillä tulee joulu tänä vuonna ilman suursiivousta. Täytyy sitä kuitenkin helmikuussa ennen miehen 30v juhlia puunata huushollia vähän tarkemmin kun on vieraita kerta tulossa.


Eilen herkuteltiin riisipuurolla, olipas hyvää taas pitkästä aikaa! Muutoinkin on tullut hääräiltyä keittiössä viimeisten leipomusten parissa menneet päivät. Vielä uupuisi saaristolaisleipiä ja sinappiakin tarttisi keitellä lisää.

Tsemppiä viimeisiin jouluvalmisteluihin!
-Noora

perjantai 16. joulukuuta 2016

Ensimmäinen muna!


Tänään se löytyi, meidän kanalan ensimmänen muna! Todennäköisin tämän aikaansaannoksen tekijä on Noita, pari päivää on jo käyttäytynyt vähän erikoisemmin. Toivon mukaan kaveritkin kohta ottavat mallia ja alkavat munimaan myös :) Hienosti oli älytty heti tehdä muna pesään eikä jonnekin nurkkaan piiloon.






Kokoero on valtaisa kaupan munaan verraten, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa. Vaan eihän se koko merkkaa niinkään vaan laatu ;)

Ihanaa viikonloppua!
-Noora


Joulukuun mittalypsy

Tämän kuun viiden kärki näyttääpi tältä:

Kiva 33,2
Juhla 31,2
Haave 29,8
Joiku 29,4
Iloliisa 27,4


Ihan hyvin on Lyyrakin lähtenyt herumaan ja sai ensimmäisen mittalypsynsä tulokseksi 26,8. Kummastus sen sijaan laitettiinkin jo umpeen 4.12. eli jäi pidennetylle mammalomalle, kuukauden verran ekstraa saa olla ummessa. Toivon mukaan umpituubit auttavat ja seuraava kausi on vähän vähemmän soluinen - ja ennen kaikkea utare ei retkahtaisi yhtään enempää! Juolukka lypsi vielä reilut 15 kiloa, taitaapi lähteä teurasautoon sitten heti vuoden vaihteen jälkeen. Vaan yllättävän pitkään on maitoa riittänytkin, viime poikiminen kun oli kesällä 2015.

-Noora

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Pekaanipähkinäkakku

Tämä kakku on oikeasti ihan taivaallisen hyvää, kookos syventää makua vivahduksen, mutta ei kuitenkaan maistu liikaa.






Kakussa on kermaa, reilusti voita ja sokeria eli taatusti syntisen hyvää :) Yksi tämän hetken lemppareistani, ehdottomasti. Tätäkin tuli viime vuonna jo tehtyä ja nyt uudelleen, ehkäpä tätä voi nauttia palasen tai pari hyvällä omalla tunnolla kerran vuodessa?

Ohjeen olen napannut talteen Pirkan ruokalehdestä, useampi vuosi sitten. Ohje löytyy K-ruoka sivuilta eli eikun testaamaan vaan!

-Noora

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulupitko

Tämäkin resepti on pipari kuppikakkujen tapaan Dr.Oetkerin käsialaa. Aiemmin ollaan tehty tämä tuon ohjeen kuvaamalla tavalla "viipalekakkuna", mutta tänä vuonna oikaistiin vähän ja tehtiin tämä pullapitkon muotoon. Täytteet levitettiin kolmelle kaistaleelle, jotka rullatiin. Rullat sitten letitettiin pitkoksi.






Reseptiin pääset tästä linkistä.

-Noora

maanantai 12. joulukuuta 2016

Pipari kuppikakut

Näitä tuli testattua jo parisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja ovatkin vakiintuneet vähän ennen joulua kahvipöydässä tarjottaviin herkkuihin. Ilman muuta passaavat myös jouluksi, mutta meillä nämä toimivat jouluun virittäytymisessä ja jouluna sitten niitä perinteisempiä, vakiintuneita herkkuja.





Ohjeen olen napannut Dr.Oetkerin jokunen vuosi sitten julkaistusta ohjevihkosesta, mutta resepti löytyy myös heidän nettisivuiltaan. Tästä pääset suoraan tutustumaan kyseiseen ohjeeseen.

Herkullista alkanutta viikkoa!
-Noora

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Simppeli sokerikakku

4 munaa 
3 dl sokeria 
200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria 
1½ dl vehnäjauhoja 
2 dl perunajauhoja 


Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa yleiskoneella 7 minuuttia.Voitele ja korppujauhota vähintään 2 litran vuoka. Kippaa taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 min, uunin toiseksi alimmalla tasolla. Ohjeen bongasin blogista nimeltään Liian hyvää.

Tällä ohjeella meinaan jatkossa tehdä perustäytekakkua varten pohjan, on niin paljon simppelimpää kuin ensin vatkata munat ja sokeri vaahdoksi ja sitten varovasti lisätä jauhot. Toki tätähän on helppo tuunata myös kuivakakuksi, esimerkiksi lisäämällä kardemummaa tai sitruunaa saa helposti vähällä vaivalla kahvipöytään kardemumma- tai sitruunakakun. Makuvaihtoehtojahan on vaikka millä mitalla eli testailemaan vaan :)

-Noora

lauantai 10. joulukuuta 2016

Yksi ikuisuusprojekti pois kaapin perältä

Tämä ristipistotyö on aloitettu valehtelematta yli kymmenen vuotta sitten, saattaapa siitä olla jo 15 vuotta kun ensimmäiset pistot tein.






Työ on pyörinyt kaapissa, milloin on ollut ohjelehti hukassa tai työ jossain piilossa, vaan eipä intoakaan tämän jatkamiseen oikein ole löytynyt. Vaan nyt oli korkea aika tarttua neulaan ja tehdä tämä valmiiksi, ennen kuin tämä täysin nukkaantuu ja tuntien työ purkautuu itsekseen lankojen katketessa vanhuuttaan.



Ajattelin kääräistä tämän isälleni joulupakettiin, kehystettynä. Saas nähdä muistaako porukat tätä laisinkaan. Ajatuksenani on nimittäin silloin vuosia sitten ollut, että tämä tulee koristeeksi tyynyyn, jonka annan lahjaksi äidilleni. Iskän kanssa kävimme Anttilasta ostamassa langat ja kankaat. No, tuo tyynyyn tarkoitettu punainen huopa on vuosien saatossa hyödynnetty johonkin muuhun ja alkuperäiset langatkin kadonneet (todennäköisesti ovat jääneet äitini lankavarastoihin).

-Noora

perjantai 9. joulukuuta 2016

Jouluikkuna

 

Joulusiivous on edennyt yläkerrasta alas. Ensimmäisenä vuorossa oli tuulikaappi. Siivouksen päätteeksi nosteltiin tänäkin vuonna tonttuja ikkunan väliin koristeeksi (siellä ovat turvassa uteliailta lemmikeiltä). Osa virkatuista lumihiutaleista päätyi ikkunan väliin, laitettiinpa sinne myös pistaasikuusi.


Onnistuinpa saamaan ahterini pirskatin kipeäksi. Hakiessani tonttuja vaatehuoneesta päätin jättää loput portaat välistä ja päädyin kolauttamaan pehvani rappuseen ja lopuksi päädyin tömähtämään vielä kovaa persiilleni eteisen lattiaan. Nyt onkin sitten inhottavaa paitsi istua, myös yrittää kumartua, kun ei vain taivu alas ilman että tulee vedet silmiin. Tämä ehkä ihan hieman hankaloittaa siivouksen jatkamista, toivon mukaan pehva toipuu kolauksistaan mahdollisimman pian!

-Noora

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukortit


Tänäkin vuonna mentiin hyvin yksinkertaisella mallilla, kunpa joskus olisi aikaa väkertää vähän näyttävämpiä kortteja vaihteeksi.

Tässä vielä jokunen otos siitä, kuinka tuo kuusen taittelu tapahtuu, mikäli joku innostuu vielä vastaavia kortteja väkertelemään, onhan tässä jokunen päivä aikaa ennen kuin kortit tulee viimeistään postittaa. Me tipautettiin punainen kuori laatikkoon tänään.



Meillä ei ollut varastoissa kaksi puolista paperia, joten sen vuoksi toteutimme nämä kokonaisista ympyröistä. Mahdollista on toki tehdä kuusi myös puoliympyrästä, mikäli kaksi puolista paperia löytyy tai joka toisen oksan valkoisuus ei häiritse.Kuuset on liimattu korttipohjaan ja laitettu vähän liimaa myös oksien kärkiin. Oksat on liimattu kuitenkin niin, että kuusi jäi vähän koholle eikä ole aivan litteänä.

Koko perheen voimin näitä askarreltiin, Felix-kisu vain ei kovin kauaa kerrallaan viipynyt, vaan käväisi aina välillä milloin missäkin. Tytöt sentään olivat koko askartelutuokion visusti mukana:


-Noora

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Appelsiini-sitruuna kakku



Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
1 ½ dl rypsiöljyä
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 ½ dl mantelijauhetta
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Kostutus:
appelsiinimehua

Pinnalle:
1 rs Valio sitruunatuorejuustoa
mantelirouhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuoriraaste ja mehut rypsiöljyn joukkoon. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoittele vaahtoon vuorotellen jauho- ja öljyseosta. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 min. Kakun jäähdyttyä kostuta hieman ja levitä tuorejuusto, ripottele pinnalle koristeeksi mantelirouhetta.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivä


Lapsuudenkodissani leivottiin piparit aina itsenäisyyspäivänä joululauluja kuunnellen. Samalla perinteisellä kaavalla vietimme miehen kanssa päivää tänäänkin.


Iltaruokana söimme tällä tilalla kasvatettua perunaa (kiitokset anopille ja miehen mummulle, me päästiin tänäkin vuonna helpolla eli sen kun kellarista haetaan). Pottujen kera söimme oma kasvatetusta hiehosta tehtyä lihakastiketta, jossa mukana myös takapihalla kasvanutta sipulia ja porkkanaa. Purkillinen Valion kermaakin hujahti mukaan, juhlan kunniaksi. Eli pääosin päivän ruoka koostui kotimaisista, puhtaista raaka-aineista (mausteista osa ulkolaisia). Suurin osa vielä ihan lähiruokaa :)

Rentouttavaa loppuiltaa!
-Noora

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenterisukat viime vuodelta

Taimitarhan joulukalenterisukkia neulottiin jo viime vuonna,  minä en silloin ollut mukana, mutta neuloin viime vuotiset sukat nyt. Ohje näihin löytyy täältä.



-Noora

lauantai 3. joulukuuta 2016

Mehevämpi banskukakku

Kaikki lähti makeanhimosta ja vähän tummenneista hedelmäkorissa lojuvista banaaneista sekä jääkaapista löytyneestä muutaman päivän vanhasta kermaviilipurkista.



2 munaa
2 1/2 dl sokeria
100 g leivontamargariinia sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 banaania muussattuna
1 prk kermaviiliä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisulan joukkoon banaanit ja kermaviili. Lisää muna-sokeri vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja banaaniseosta. Sekoittele varovasti tasaiseksi. Kippaa taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Työnnä tunniksi 175 asteiseen uuniin paistumaan. Kumoa vähän jäähtyneenä. Koita malttaa odottaa ainakin seuraavaan päivään ennen maistamista :)

Herkullista lauantaita!
-Noora



perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 2. luukku

Perinteisen kuvakalenterin ohella odotan myös innolla päivittäin Taimitarhan Joulukalenteri 2016 - nimisessä facebook ryhmässä avautuvaa kirjoneulesukkien ohjeen pätkää.



Myös Novitan joulukalenteri olisi ollut kiva ja miksei myös adventtisukat, mutta täytynee näiden pariin palata sitten joulun jälkeen, ellei jostain kumman syystä siunaannu ruhtinaalisesti ylimääräistä aikaa näihin joulua edeltäviin päiviin, jota kovin suuresti kyllä epäilen.

Availetko sinä jonkinlaisen kalenterin luukkuja joulua odotellessasi?
-Noora

torstai 1. joulukuuta 2016

Herkullista joulukuuta!





Taikina pakastealtaasta ja valmista omena-kanelimarmeladia, ripaus tomusokeria ja höyryävän kuumaa kaupasta kannettua mehuglögiä. Sitten sohvan nurkkaan käsityön pariin.

Ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille!
-Noora